Mie en osant  ies paikoillain olla ko äitee tällaasen herkkupalan miul anto! Sehlasin, sehlasin vaa ympär keittijöö. Mie lämpimäst kiitän kivvaa porkkanatättii, ol hyvvää tääki ja vaihtelu virkistää välist porkkanoitte syömise sijjaa!
Silti mie kuvanotohetkel yritin äiteelle näyttää et mite harmiloisen tylsää miul o aamupäevän ollu.


Mie koetin esittää surullist, et tälläks sie minnuu koetat hyvittää aamuse reissus jäläkeen. Vaik mielessäin mie riemuittin ja välist häntääni vispautin (se ko ei millää pysynt aisois vaik kuin yritin!).
Ei hää tuntunu olleen moksiskaan, ravas yhtä mittaa millo siivousrätin, millon imurin keralla pitkin ja poikin. Mie jonku aikaa esitin sellastakkii et suussain tätä vaan piän, mut en takkuu varmast syö. Äitee maanitteli, jotta "syö nyt, on varmaan hyvvää". Ei miun luontoin sit ennää antanu peräks ja ko hää män toiseen huoneeseen ni sil aikaa mie tään narskutin vattaani!
Mie edelleen näyttelin ja syvvään huokailin herkutteluhetken jäläkeen. Rojahutin ittein sohvalle ja huokailin usseemman kerran. Alko miun esitykselläin olla vihosta viimein jottain ettuuki, äitee meinas, et lähetääks myö käymää mettäs, jatketaan siivouksii sit ko keretään paremmal aikaa. Kyl mie taas osasin vettää oikehist naruloist!