Kumma, miten nykyään aina sunnuntaisin alkaa Karjala-aiheiset jutut pyörimään mun mielessäni. Tänäänkin aamusta alkaen olen pyöritellyt mielessäni mitä Karjalaan liittyviä juttuja laittaisin sivuilleni. Mutta aika on aina niin kortilla, ettei ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisi.
Sain tädiltäni pari vuotta sitten Perä-Pohjolan puvun, jonka täti itse on saanut rippikouluiässä lahjaksi. Pitäisiköhän mun alkaa harrastamaan tanhuamista, kun pukukin mahtuu mulle päälle? Vanhemmalla tytöllä on parin viikon kuluttua synttärit ja pelottelin jo vähän tyttöjä kertoessani aikovani pitää pukua päällä vieraiden aikana. "Vähänks on noloo!" sanoi siihen nuorempi.


Kieltämättä tää näyttää mun päälläni hassulta, puku saisi olla ihan pikkasen isompi tai sit mun tarvii paastota pari viikkoa, että  sopii sivuistakin  hyvin päälle ennen kuin synttärit on. Mutta eikös olisi oikein "tunnelman luoja", kun tässä asussa tarjoilisin kahvia? Paha vaan, kun lapset on suunnitelleet pitävänsä discon. Siitä tulikin mieleeni, että peläytän lisää ja sanon discon olevan peruutettu ja tilalla on tanhuilta!!


Juu, ei käy, siis tanhu discon tilalle! Synttärisankari ite meinas, että hän lähtee sit muualle järjestämään synttäreitään ja "saatte sit iskän kans kahdestaan vetää täällä soolot tanhuinenne!". Miks aina mun hyvät ehdotukset teilataan?? Lapsia on hauska kiusoitella. Nuorempi on vaan luonteeltaan sellainen, että ottaa kiusoittelusta helposti nokkiinsa, vaikka itse saattaa silti vitsailla toisille.

Mitenkä sitten Perä-Pohjola ja Karjala liittyvät toisiinsa? No, sukuni kohdalla siten, että evakkoon joutuessaan mummu perheineen asui ensin Kurikassa ja sitten Jalasjärvellä v. 1944-1947 ja jonne osa suvusta sijoittautui lopullisesti asumaan. Edelleen sukulaisia asuu Pohjanmaalla. Mummu ja pappa muuttivat vuonna -47 tänne Länsi-Suomeen asuen ensin vuokralla ennen kuin rakensivat itselleen oman kodin. Tilalla viljeltiin ja kasvatettiin perunoita ja navetassa oli lehmiä ja taisipa hevonenkin ellei kaksi olla. Mummulta olen perinyt innostukseni käsitöihin ja lisäksi olen aina haaveillut, että mulla olis... lehmä! Ennen kuin sain vakituisen työpaikan viitisen vuotta sitten suunnittelin ihan tosissani meneväni lomittajakurssille. Viihtyisin varmasti siinä työssä, vaikka se onkin raskasta ruumiillista työtä. Mutta vastapainona kovalle työlle saisi olla lehmien ja muiden eläinten seurassa. Kesäisin kun joillakin pelloilla (erittäin harvassa täälläpäin) on lehmiä laiduntamassa tekisi niin kovin mieli mennä niitä lähelle katsomaan ja silittämään. Jospa pian olisi maatalouskoululla avoimien ovien päivä ja tulisi mentyä siellä käymään (sivujen kirjoittajasta paljastuu edelleen yhä uusia hömpän piirteitä, vai?).
Karjalastahan mun piti kirjoittaa, mutta ajatus syöksähti lapsuusmuistoihin ja navetan tuoksuihin niin voimallisesti, että kirjoitus riistäytyi vähän sivuraiteille.