Pari tuntia on vierähtänyt kuin siivillä, mutta mitään näkyvää en ole saanut aikaiseksi. Pakko lukea ohjeita ennen kuin edes yritän nopeaan tahtiin saada luotua uutta. Ottaa päähän!
Mukavaa on se, että muutama on jo vaillinaisilla sivuillani käynytkin. Kiitos kivoista kommenteista! Nyt yritän entistä kovemmin saada sivuille enemmän tekstiä ja kuvia. Paljon on jo mielessä mitä voisin tänne laittaa.

Luonto-osastolta löytyy kuva "kaveristani". Koska asumme "metsän keskellä", niin pääsemme näkemään usein vierailijoitakin tässä lähellä. Tämä valkohäntäkauris on keväästä asti kierrellyt pellollamme ja metsässä. Iltaisin se tulee aina samoihin aikoihin aterioimaan eikä pelkää edes koirien haukuntaa.
Heinäkuussa, jolloin kuvakin on otettu, se tuli taas tiettyyn aikaan ja huilaili kellarimme lähellä. Katseli vaan tyynen rauhallisena, kun hiippailtiin lähemmäksi ottamaan valokuvia. Liian lähelle emme yrittäneetkään, ettei kaveri säikähdä ja lopeta vallan meillä käymisiään.
Nyt tällä on ollut mukana kaksi vasaa ja edelleen iltaisin tulevat vierailulle. Joka kerta on mukava katsella niiden käyskentelyä ja juoksentelua. Kuva kauriista vasojenkin kanssa löytyy, mutta ovat aika huonosti erottuvissa, kun joutui valokuvaamaan kaukaa.
Toivottavasti metsästäjät eivät löydä näitä metsästyskauden alettua!

Kävin sivuilla katsomassa miltä näyttää eikä hyvältä näytä! Kauriin kuva on niin iso, että tulee kumma musta viiva vasempaan reunaan. Kun käy "Luonto"-kohdassa ja palaa takaisin yleiselle puolelle vika on korjaantunut ja kuva on jäänyt Luonto-osastolle. Jätän tämän nyt näin ja yritän korjata asian huomenna. Tai sitten poistan vielä koko kuvan toistaiseksi.

196875.jpg