Mietin melkein koko matkan aamulla töihin mennessäni, että pitäiskö sittenkin ottaa bikinikuva pois. Jätin sen kuitenkin ja ajattelin, että ehtiihän tuon illalla kotiin tultuakin poistamaan. En mä sitä nyt enää poista, sivuilla on jo käynyt tällä välin lukijoita ja hieno kommenttikin oli laitettu! Vitsit, ihan punaseks veti jonkun naama ja kyl se tällaisen vanhan mieltä lämmitti (se punastuminenkin lämmitti juu!).

Vaikka aamulla oli mielessä aikaisemman tuotoksen poistaminen, niin samaan aikaan mieleen tupsahti laittaa yks toinenkin kuva. Siitä kun näkee, että ne bikinit on todella olleet mulle rakkaat (vähän outo vai?!). En muista onko kuvat otettu samana kesänä, mutta sen muistan, että sama asu oli päälläni useampanakin kesänä.


Oon tainnut vähän tykätä poseerata! Enää mua ei valokuvaan saakaan, koitan aina välttää kuvaustilanteita.Auto ei ole mun, vaikka pienessä mielessäni taisin tuolloin niin joskus ajatellakin tai ainakin haaveilin omistavani joskus samanlaisen. Siis Datsunin! (No, ajokortin saatuani toive valitettavasti toteutui ja jouduin jonkun aikaa ajelemaan kamalalla ratsunilla (anteeksi isä!). Vaihteita vaihdettaessakin tuntui, ettei mene oikea vaihde päälle, kun oli niin omituinen koko vaihdekeppi! Kuskissahan ei ollut mitään vikaa...)
Vielä tuossa kuvassa oon niin polleena että, mutta myöhemmin ei enää naurattanutkaan. Mä kun sain aina tolla tädin ja miehensä ratsunilla kuvitella ajelevani eli sain istua sisällä rattia kääntelemässä, niin yks kerta kääntelin vähän liikaa (viheltelee vaivautuneesti). Oliskohan kuva otettu samana päivänä? Muistan, että istuin ja "ajelin" ja yht'äkkiä ratti ei kääntynytkään enää kumpaankaan suuntaan! Mistäs mä tuon ikäisenä olisin voinut vielä tietää, että se meni vaan lukkoon. Aikani yritettyä sitä vekslata auki päätin vaan pikku hiljaa ja huomaamattomasti liueta paikalta pois. Täti taisi kysyä, että joko sain ajelemisesta tarpeekseni ja mä vaivoin sain suupielestä kuiskattua joo. Taisin jonkun aikaa seistä tönöttää talon takana piilossa kurkkimassa huomaako ketään, että auto on mennyt rikki. Kauheinta oli, kun täti miehensä kanssa oli lähdössä kotiin ja mä kyttäsin nurkan takana miten käy, tukkapöllyä on ainakin tiedossa! Vähänkö olin ihmeissäni, kun toiset ajoi vaan tyynen rauhallisesti pihasta pois ja ratti näytti kääntyilevän ihan normaalisti. Kiittelin onneeni, että auto toimi ja taisin ajatella, etten enää koskaan ajele tädin autolla. Seuraavalla kerralla olin kuitenkin taas ratin takana, mutta varoin kurvailemasta liian rajusti!
Tässä kohtaa voi sanoa ihan rehellisesti, että tyhmä olen ollut jo pienenä...

Selasin albumistani tuon äskeisen kuvan ja löysin samalla yhden toisen mikä on ihan pakko laittaa tähän kans. Ollaan meinaan pikkusiskon kanssa siinä molemmat.


Niin ollaan kavereita ja mullakin melkein naama korvissa! Mut annas olla, kun oltiin isompia, ala-asteen loppupuolella ja yläasteaikaan meikäläinen kohteli häpeällisen ilkeesti toista. Silloin, kun hermostuin oli oksat pois ja joku kerta heitin omenallakin sisätiloissa (muista edesottamuksista puhumattakaan!). Ei osunut siskoon eikä onneks mennyt ikkunasta läpi, mutta uusiin tapetteihin tuli jäljet. Ja pelko taas takamuksessa, että koska se huomataan. Kyl sit niin anteeks pyytelin, ettei toinen vaan kerro vanhemmille. Onneks tappeluvaihe loppui nuoruudessa ja nyt ollaan kavereita. Niin, ellei suutu tämän kuvan laittamisesta...